Standing Two Oto

Edward S. Curtis: Shadow Catcher of the American West

Edward S. Curtis (1868–1952) oli yhdysvaltalainen valokuvaaja, joka jäi historiaan dokumentoidessaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja – erityisesti Keski- ja Länsi-Yhdysvaltoja – huolellisesti toteutetun etnografisen projektin avulla. Hän oli itseoppinut etnologi, ammattivalokuvaaja, vertailevan uskonnon opiskelija ja rohkea ulkokas kasvattaja, joka koki ympäristön karuuden sekä fyysisesti että henkisesti. Curtis ei ollut pelkästään hankkimassa kuvia alkuperäisistä ihmisistä heidän päivittäisistä toimistaan vaan hän pyrki korostamaan näiden kansojen perinteisiä piirteitä tuleville sukupolville. Hän uskoi, että jokaisen sivun kääntämisen jälkeen ja jokaisen seuraavan kuvan jälkeen lukija saisi arvostaa tätä häviävää yhteyttä luontoon. Tämä oli hänen työnsä keskeinen päämäärä.

• Varhainen elämä ja valokuvaajan alkuperät
• The North American Indian Projekt: Tausta ja toteutus
• Curtisin valokuvaustyyli ja tekniikat
• Perintö ja historiallinen merkitys

Varhainen elämä ja valokuvaajan alkuperät

Edward S. Curtis syntyi 16. helmikuuta 1868 Whitewaterissa, Wisconsinissa – Asahel Ashael Curtisin ja Ellen Sherriff Curtisin poikana. Hänen isänsä oli seurakunnan palvelija Johnson Ashael Curtis (1840–1887), joka oli sotilasveteraani Amerikan sisällissodassa ja syntyi Ohioon. Äiti Ellen Sherriff (1844–1912) oli Pennsylvaniaan syntynyt. Curtisilla oli myös neljä siskoa: Raphael, Edward, Eva ja Asahel Curtis. Hänen lapsuudessaan hän kärsi isänsä taloudellisesta epävakaudesta ja köyhyydestä, mikä pakotti koko perheen muuttamaan Minnesotaan vuonna 1874. Hän jätti koulun kuuden vuoden ikään ja jo nuorena hän rakensi oman kameransa itse. Hän harjoitteli valokuvaajana St Paulissa vuonna 1885 ja hankki osuuden paikallisesta valokuvaajastudioista Rasmus Rothin kanssa. Curtis jäi Rothin palveluksesta noin kuusi kuukautta myöhemmin ja perusti oman studionsa Thomas Guptillin kanssa. Hän oli vain 23-vuotias.

The North American Indian Projekt: Tausta ja toteutus

Curtis sai inspiraation aikansa varhaisista kuvauksistaan alkuperäiskansoista, kuten prinsessa Angelinesta (Kickisomlo), joka oli Kwakiutl-heimon jäsen. Hän aloitti valtavan projektin dokumentoidakseen Pohjoisen Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureja ja perinteitä Yhdysvaltain Keski- ja Länsi-Osassa. Hän sai 75 000 dollarin rahoituksen J.P. Morganilta vuonna 1906, jonka hänelle Morgan lupasi 25 sarjaa ja 500 alkuperäistä painosta maksuväitteeksi. Projektissa pyrittiin kuvaamaan ei pelkästään henkilökohtaisia kuvia vaan myös etnografisia yksityiskohtia heimojen elämästä – perinteisiä vaatteita, asuintiloja, rituaaleja, ruokaa ja vapaa-ajan toimintaa sekä suullista historiaa. Curtis nauhoitti yli 10 000 äänitallennusta alkuperäiskansojen kielistä ja musiikista sekä otti yli 40 000 kuvaa yli 80 heimosta. Projektissa työskenteli hänen kanssaan William E. Myers (kirjailija), Bill Phillips (logistiikka) ja Frederick Webb Hodge (eläinlääkäri ja toimittaja). Hän palkkasi myös useita muita henkilöitä, jotka auttoivat häntä toteuttamaan suurta tehtäväänsä.

Curtisin valokuvaustyyli ja tekniikat

Curtis käytti pehmeää tarkennusta luodakseen kuvia, jotka olivat tiettynä aikanaan sekä taiteellisesti kauniita että kriitikoiden mielestä romantisoivia tai häiritseviä todellisuuden näkökulmaa. Hän käytti suurikokoista kameraa tuottaakseen korkealaatuisia negatiiveja photogravure-painamiseen, joka oli silloin kehittyneitä painotekniikoita, jotka mahdollistivat yksityiskohtaisen kuvan tarkkuuden ja tekstuurin. Hän pyrki luomaan kuvista mahdollisimman autenttisen näkemyksen alkuperäiskansojen elämästä käyttämällä suurikokoista kameraa ja photogravure-painostusta. Hän myös työskenteli läheisesti alkuperäiskansojen kanssa, hyödyntäen heidän tietouttaan ja apuaan luodakseen perinteisiä kohtauksia.

Perintö ja historiallinen merkitys

Curtisin työ on arvokas historiallinen dokumentti Pohjoisen Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureista ajankohtana, jolloin monet perinteet olivat nopeasti häviämässä assimilointipolitiikan ja länsimaisen laajentumisen seurauksena. Hänen vaikutuksensa etnografiseen valokuvaamiseen oli merkittävä, sillä hän inspiroi seuraavia sukupolvia dokumentoidessaan alkuperäiskansoja huolellisesti ja tarkasti. Hän sai tunnustusta maailmanlaajuisesti erityisesti Rencontres d’Arles -taidefestivaalissa vuonna 1973. Hänen kuolemansa vuonna 1952 ei kuitenkaan poistanut hänen työnsä varjoista, vaan hänen suurprojektinsa löydettiin uudelleen 1960- ja 1970-luvuilla. Hän oli yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista valokuvaajista, joka dokumentoi alkuperäiskansoja Pohjoisessa Amerikassa. Hänen työnsä jatkaa vaikutusta tänne asti."